Eilinen Tallinnan reissu alkoi oikein lupaavasti. Heräsin aamulla oikein virkeänä, mutta automatkan aikana tajusin, että olen napannut jostain ihan hirveän flunssan. Koko reissuun varatut kaksi nenäliinaa kuluivat jo ensimmäisen tunnin aikana ja Marko joutui koko matkan kuuntelemaan aivasteluani.
Kun sitten yhdeksän aikaan aamulla saavuttiin pääkaupunkiseudulle, meillä ei ollut hirveästi käsitystä, mihin suuntaan meidän piti suunnistaa. Navigaattorikin päätti lopettaa toimimisen juuri sopivalla hetkellä ja seuraavat 45 minuuttia käytimme kiertoajeluun Helsingissä. Löysimme vihdoin ja viimein kuitenkin perille Katajanokan terminaaliin, jossa päivän pelasti nainen, joka jakoi ihmisille Starbucksin Seattle latteja. Tuossa vaiheessa kello läheni jo kymmentä ja meillä oli vielä puolitoista tuntia laivan lähtöön. Yhtään ajattelematta päätimme kuitenkin ajaa auto check iniin ja sen jälkeenhän ei autosta ole enää poistumista. Istuimme nälkäisinä autossa tunnin ja vartin ja kuuntelimme sateen ropinaa ja ukkosta. (Joka kerta kun olemme muuten lähteneet reissuun, on satanut kaatamalla vettä).
Tämä alkureissun kuvaus kuulostaa varmasti siltä, että oli kaikki katastrofin ainekset kasassa, mutta loppujen lopuksi reissu oli tosi kiva, koska päätimme jo hyvissä ajoin, että ei oteta näistä asioista turhaa stressiä. Tallinnassa meillä oli aikaa noin kolme tuntia ja otimme siitä ajasta kyllä kaiken irti. Kolme tuntia ja kolme viinakauppaa ja pikkuauto täynnä juotavaa. Repikää siitä te, jotka kehuskelette leijonien kultajuhlan tunnelmalla. Meillä oli ihan omat bileet käynnissä :D
Ja vaikka joidenkin mielestä tällainen päivän mittainen reissu voisi olla kaikessa kiireessään melko stressaava, niin voin kertoa, että mikään ei voita sitä mahtavan rentoa tunnelmaa, kun katselee 140 km/h kiitävän auton ikkunasta auringon laskua tyhjällä moottoritiellä ja oma mies laulaa vieressä innoissaan Juice Leskisen Viidestoista yö -biisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti